Asiakaspalautteella kohti parempaa – EWQ lahjoittaa Roosa nauha-keräykseen

Syyskuussa mittasimme yrityksemme NPS-tuloksen (Net Promoter Score) ja päätimme tehdä samalla hyvää. Jokaisesta kyselyyn annetusta vastauksesta lahjoitimme yhden euron Roosa nauha -keräykseen. Asiakkaidemme aktiivisuuden ansiosta keräsimme yhteensä 1000 euroa, ja vuoden NPS-tuloksemme oli 19. Kiitos, että autoitte meitä kehittämään palveluitamme ja samalla tukemaan Suomen suurinta keräystä syövän voittamiseksi!

Mitä opimme palautteesta?

Asiakaskokemus on meille EWQ:lla kaiken keskiössä. Siksi mittaamme säännöllisesti Net Promoter Scorea (NPS), joka kertoo, kuinka todennäköisesti asiakkaamme suosittelisivat meitä eteenpäin. NPS on kansainvälisesti käytetty mittari, joka antaa arvokasta tietoa asiakastyytyväisyydestä ja uskollisuudesta. Se kertoo, missä onnistumme ja missä voimme kehittyä.

Tämän vuoden NPS-tuloksemme oli 19 koko Pohjoismaiden osalta. Tulos on selkeästi positiivinen ja kertoo, että asiakkaamme arvostavat palveluitamme. Tämä asettaa meidät hyvälle tasolle verrattuna moniin Pohjoismaisiin toimialoihin ja antaa vahvan pohjan jatkaa kehitystyötä ja vahvistaa asiakaskokemusta entisestään.

”Viimeisimmän NPS-kyselyn tulokset ilahduttivat meitä! Asiakkaamme arvostavat erityisesti nopeaa ja ystävällistä asiakaspalveluamme sekä tuotteidemme helppokäyttöisyyttä ja selkeyttä. Saimme paljon kehuja palveluidemme toimivuudesta ja ominaisuuksista, mikä vahvistaa, että olemme oikealla tiellä”, EWQ:n asiakaspalvelupäällikkö Priska Spring kertoo.

Kehityskohteitakin nousi esiin, ja otamme ne vakavasti. Olemme sitoutuneet jatkuvaan kehittämiseen, jotta asiakaskokemus olisi mahdollisimman sujuva ja luotettava. Panostamme siihen, että palvelumme ovat helposti saavutettavissa ja ratkaisemme asiakkaiden tarpeet nopeasti ja tehokkaasti. Lisäksi kehitämme tuotteidemme toimintavarmuutta ja asiakasviestintää, jotta tieto kulkee oikeaan aikaan ja tukee asiakkaidemme arkea parhaalla mahdollisella tavalla.

Yhdessä hyvän asian puolesta

Haluamme kiittää jokaista asiakasta, joka osallistui kyselyyn. Jokainen vastaus oli arvokas – ei vain meille, vaan myös tärkeälle asialle. Lahjoitimme jokaisesta NPS-vastauksesta Roosa nauha-keräykseen, ja asiakkaidemme aktiivisuuden ansiosta lahjoituspotti kipusi 1000 euroon.

Roosa nauha -keräys on Suomen suurin keräys syövän voittamiseksi. Lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta sekä syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Olemme ylpeitä, että saimme yhdessä asiakkaidemme kanssa olla mukana tukemassa tätä elintärkeää työtä.

Syöpäsäätiö & Roosa nauha

Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään, edistää syövän ehkäisyä sekä rahoittaa syöpätutkimusta, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä syöpään. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa.

Syöpäsäätiön Roosa nauha-keräyksellä on kerätty varoja suomalaiselle syöpätutkimukselle jovuodesta 2003. Syksystä 2020 alkaen keräys laajeni ja sen avulla tuetaan rintasyövän ja gynekologisten syöpien lisäksikaikkien syöpien tutkimusta. Lisäksilahjoitusvaroilla ylläpidetään Syöpäjärjestöjen Luoto-keskustelutukea, jota tarjoavat järjestön sosiaali-ja terveydenhuollon ammattilaiset.

Lisää ajankohtaista

Asiakaspalautteella kohti parempaa – EWQ lahjoittaa Roosa nauha-keräykseen

Syyskuussa toteutetun NPS-kyselyn jokainen vastaus keräsi pottia hyväntekeväisyyteen. Asiakkaidemme aktiivisuuden ansiosta lahjoitimme Roosa nauha-keräykseen 1000 euroa.

Lue lisää

EWQ SuperQueue – Uuden sukupolven jonotusratkaisun lanseeraus

Lue lisää

EWQ lahjoittaa jokaisesta NPS-vastauksesta Roosa nauha-keräyksen

Lue lisää