Search

search

Suomalainen Kirjakauppa

Jo 1990-luvulta  Suomen suurimman kirjakauppaketjun titteliä hallinnoinut Suomalainen Kirjakauppa aloitti pari vuotta sitten konseptiuudistuksen, joka muutti myymälät inspiroiviksi ja viihtyisiksi, koko perheille sopiviksi paikoiksi. Kotimaisuuteen painottava ketju valitsi EWQ:n näyttötoimittajaksi ja nyt digitaalisia näyttöjä hyödynnetään myymälöissä ympäri Suomen.

 

“Yhteistyö EWQ:n kanssa on jatkunut DS-näyttöjen osalta nyt muutamia vuosia, näyttöjä on jo reilussa 10 myymälässä. Perusasiat eli aikataulut, tuotteiden laatu sekä yhteydenpito ovat pitäneet hyvin. Samoin kehitysideoiden vastaanotto sekä pallottelu uusista, ja joskus jo olemassa olevistakin mahdollisuuksista on sisältöä rikastuttavaa. EWQ:n yhteyshenkilön, Teemu Takasen kanssa tehtävä yhteistyö on ollut hedelmällistä ja meidän sisällöntuottajat ovat saaneet tarvittaessa apua joko puhelimitse tai kädestä pitäen”, Suomalaisen Kirjakaupan liikepaikkapällikkö Ari Hokkanen kertoo. 

Suomalaisen Kirjakaupan DS-näytöiltä esitettävä materiaali tuottaa kasvavaa positiivista huomioarvoa ja herättää aktivoivaa mielenkiintoa ketjun konseptia kohtaan, unohtamatta kasvavaa asiakasvirtaa. Marraskuussa avatussa lippulaivamyymälässä keskellä Helsingin Aleksanterinkatua, kymmenet digitaaliset näytöt ovat osa myymälän sisustuskonseptia, tuoden oman lisänsä rentoon kirjanystävien olohuonemaiseen ympäristöön. Suuri, vilkkaalle kadulle suunnattu 75″ ikkunanäyttö houkuttelee ohikulkijoita astumaan sisään kirjaystävien maailmaan. Näytöiltä esitetään mm. lainauksia kuuluisilta kirjailijoilta, tulevaa ohjelmistoa kirjailijavieraista ja uutuuskirjoista sekä tottakai ajankohtaisia kampanjoita sekä Pöllöklubin kanta-asiakastarjouksia

Digitaalisten näyttöjen sisältöjä hallitaan keskitetysti alan johtavassa näyttöjen sisällönhallintaratkaisussa, MagicINFO:ssa, mikä varmistaa, että oikeat materiaalit ovat oikeassa myymälässä, oikeaan aikaan. Yli 700 000 näytössä maailmanlaajuisesti käytössä oleva MagicINFO olikin yksi merkittävimmistä syistä, miksi Suomalainen Kirjakauppa valitsi meidät kumppanikseen. MagicINFO on todella monipuolinen ja se sisältää paljon eri työkaluja, joita muut vastaavat palvelut eivät tarjoa.

"Uusien ohjelmisto-, tai tekniikkaominaisuuksien päivittäminen ja niiden käyttöönotto on sujuvaa. Tämä käyttöönotto on tuonut erottuvaa sisältöä näyttöihin, joka tuottaa kasvavaa positiivista huomioarvoa ja herättää aktivoivaa mielenkiintoa konseptiamme kohtaan. Ja saamme lisää asiakavirtaa!"

Hokkasella on jo tulevaisuuteenkiin liittyviä suunnitelmia. "Käynnissä on kehitystyö streematun kuva- ja äänimateriaalin yhdistämiseksi joko kaikkiin tai johonkin tiettyyn DS-näyttöön!"

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

K-Citymarket Pori Puuvillan jokaiseen hyllynpäätyyn on sijoitettu DS-näyttö, joka kertoo ajankohtaisia tarjouksia ja informaatiota.

K-Citymarket Pori Puuvilla

Lue lisää »

ESL-hintanäytöt esittävät selkeää hintatietoa K-Supermarket Ivalon pakasteosastolla.

K-Supermarket Ivalo

Lue lisää »

K-Supermarket Basilika esittää Herkkutorinsa digitaalisilta näytöiltä lihan ja kalan alkuperätietoja sekä materiaalia sesongeista.

K-Supermarket Basilika

Lue lisää »