Espoon Tapiolassa sijaitseva Stockmann Tapiola on yksi pitkäaikaisimmista Vuoropalvelujärjestelmämme käyttäjistä. Jo 1990-luvun loppupuolesta Herkun palvelutiskeillä käytössä olleet laitteet ovat nähneet monet Hullut Päivät sekä jouluruuhkat.
Maaliskuussa 2017 avatun täysin uuden myymälän myötä, Herkussa ja palvelupisteellä otettiin käyttöön jo kolmas EWQ-sukupolvi. Aikansa eläneet harmaat lippuautomaatit korvattiin kymmenellä modernilla ja kosketusnäytöllisellä EWQ-Touchilla. Lisäksi Herkun meals- ja kalatiskeiltä, palvelupisteeltä sekä muodista löytyy digitaalisia näyttöjä tiedottamista ja mainostusta varten.
”Olen vuodesta 2006 ollut Tapiolan Stockmannilla töissä ja jo silloin palvelutiskeiltämme löytyi Vuoropalvelujärjestelmä. Näinä vuosina, palvelu ja huolto ovat olleet erinomaisia sekä paikan päällä, että puhelimessa. Toiminta on joustavaa ja reagointi nopeaa, mikä on meille tärkeää varsinkin kiireaikoina. Esimerkiksi jouluisin saamme vuokralle yhden ylimääräisen lippuautomaatin”, osastopäällikkönä toimiva Jan Back kertoo.
”Uudistuksen myötä, myymälämme pinta-ala kasvoi ja palvelutiskit sijoitettiin peräkkäin. EWQ-Touch lippuautomaatteja tulee löytyä tarpeeksi monta, jotta asiakkaiden on helppo ottaa vuoronumero ja myös asiakaspalvelumme säilyy erinomaisena. EWQ-Touch lippuautomaatit hoitavat asiakashallinnan lisäksi opastusta ja lisämyyntiä. 17” kokoisilta näytöiltä voimme esittää mainosmateriaalia sekä tarjouksia joka lähtöön. Esimerkiksi juustotarjoukset voivat näkyä lihatiskien lippuautomaateilla ja päinvastoin sekä voimme kertoa loppuviikon erikoistuotteista, tarjouksista jne. Huomioarvo on todella suuri, sillä suuri määrä asiakkaita ottaa päivittäin lippuautomaatista vuoronumeron. Lisäksi voimme entistä enemmän ohjeistaa asiakkaita. Voimme esittää näytöiltä ohjeet esimerkiksi liha- ja kalatiskien vuoronumeroista. Lippuautomaattien selainpohjainen hallinta nopeuttaa reagointiamme mm. henkilökunnan optimoinnissa. Voimme siirtää liha- ja kalatiskit yhdeksi palveluryhmäksi, jolloin henkilökuntaamme vapautuu varsinkin hiljaisina aikoina tuottavampiin töihin”, Back jatkaa.
”EWQ-vuoropalvelujärjestelmä on ollut jo kaksi vuosikymmentä luotettava ratkaisu Herkussamme ja odotan innolla, mitä mahdollisuuksia uusi entistä myynnillisempi järjestelmä tuokaan!” kiteyttää Back lopuksi.