EWQ – kotimaista laatua

Facebook
Twitter
LinkedIn

Uuden kuluttajatutkimuksen* mukaan suomalaisista yli 80 prosenttia on sitä mieltä, että yritysten tulisi hankkia tuotteet ja palvelut pääasiassa Suomesta. Kotimaisuus herättää positiivista, luotettavaa, turvallista ja vastuullista mielikuvaa, unohtamatta Suomeen syntyvää työtä.

Me EWQ:lla panostamme suomalaisuuteen. Kaikki ratkaisumme perustuvat kotimaiseen osaamiseen ja kehitystyö tehdään suomalaisten tarpeiden pohjalta. Meille on tärkeää tuotteidemme ja ratkaisuidemme laatu, joten käytämme paljon kotimaisia alihankkijoita sekä materiaalihankinnoissa että palveluissa. Tätä kautta luomme Suomeen myös työmahdollisuuksia. Olemme ylpeitä siitä, että vuoropalvelujärjestelmällämme on ollut jo vuosia Avainlippu-tunnus osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta. Loppuasiakkaan asioidessa esimerkiksi terveyskeskuksissa tai ruokakaupoissa, toivomme, että Avainlippu-tunnuksen näkeminen lippuautomaatista herättää positiivista ja vastuullista mielikuvaa. 

*Kuluttajatutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy. Tutkimukseen vastasi 1187 18-79 -vuotiasta Taloustutkimuksen internet-paneelissa syksyllä 2018.