EWQ vahvistaa tukitoimintojaan, tervetuloa Sanna!

Facebook
Twitter
LinkedIn

EWQ kasvaa kovaa vauhtia ja samalla myös henkilökuntamme vahvistuu, kun Sanna Paavola aloittaa asiakaspalvelu- ja tukitehtävissä! Sanna liittyy kiven kovaan Support-tiimiimme, Sannin ja Sebastianin lisäksi. Kolmen ässän ammattitaitoisuus ja osaaminen nostavat asiakaspalvelumme tason parhaimmaksi mahdolliseksi! 

Sannalle on kertynyt vuosien varrella työkokemusta monelta eri alalta, mutta kaikkea yhdistää kuitenkin ammattitaitoinen asiakaspalvelu. “Olen toiminut muun muassa asiakaspalvelun call-centerin esimiehenä sekä myynnin tukitoiminnoissa. Vaikka digitaalinen ala on minulle uusi, erinomainen asiakaspalvelu noudattaa aina samaa kaavaa ja kokemukseni tuo varmasti EWQ:n tukitoimintoihin lisäarvoa.”

Sanna tulee ottamaan vastuuta tukipyyntöjen selvittämisestä ja niihin vastaamisesta. Lisäksi hän tekee paljon yhteistyötä muiden osastojen kanssa mm. tuotekehityksessä ja lisämyynnissä. “Työnkuvani EWQ:lla tulee olemaan monipuolinen ja pääsen oppimaan paljon uutta. Itsensä kehittäminen ja uusien asioiden oppiminen motivoivat minua työssäni. Jo haastatteluvaiheessa minulle kerrottiin, että saan vaikuttaa itse työnkuvaani luoden uusia prosesseja ja kehittäen asiakaspalveluamme. Tämä olikin yksi suurimmista syistä, miksi koin EWQ:n olevan erinomainen työnantaja!”

“Jo haastatteluvaiheessa minulle kerrottiin, että saan vaikuttaa itse työnkuvaani luoden uusia prosesseja ja kehittäen asiakaspalveluamme. Tämä olikin yksi suurimmista syistä, miksi koin EWQ:n olevan erinomainen työnantaja!”

EWQ:n työilmapiiri yllätti Sannan positiivisella tavalla. Henkilökunta on helposti lähestyttävää, oli kyseessä sitten johtoporras tai oma tiimi ja jokainen osasto tukee toista. “Minulle on tärkeää työssäni ns. pehmeät arvot, kuten työhyvinvointi, tasa-arvo sekä toistensa kunnioitus ja arvostus. Jo ensimmäisistä keskusteluista saakka, tuli positiivinen fiilis ja kuva, että firma todella tukee työntekijöitään! En tunne jääväni yksin työni kanssa, vaan tiimini lisäksi koko muu yritys on tukenani ja valmiina auttamaan opetellessani uutta,” Sanna kertoo. 

“En tunne jääväni yksin työni kanssa, vaan tiimini lisäksi koko muu yritys on tukenani ja valmiina auttamaan opetellassani uutta.”

Support-tiimin vetäjä Sebastian on innoissaan Sannan aloittamisesta. “Sanna on osoittanut suurta intohimoa EWQ:ta kohtaan alusta saakka. Hän on jo ensimmäisten viikkojen aikana näyttänyt, että on asiakaspalvelun kova ammattilainen!”

Nyt, kun Sannalla on kaksi viikkoa EWQ:lla takana, on hänelle alkanut muodostua tarkempi kuva EWQ:laisista. “Läppä lentää heti aamusta ja ilmassa on ystävämielistä kiusoittelua. Työpäivän jälkeen jäädään pelaamaan bilistä tai snookeria tai vain muuten juttelemaan elämän asioista. Ilmapiiri on työpaikan sijaan ennemminkin vinksahtaneen perheen kaltainen,” Sanna kiteyttää.

“Ilmapiiri on työpaikan sijaan ennemminkin vinksahtaneen perheen kaltainen!”

Toivottamme Sannan lämpimästi tervetulleeksi EWQ-perheeseen!

EWQ on pitkän ja vahvan kokemuksen omaava, digitaaliseen myymäläviestintään ja asiakashallintaan erikoistunut kotimainen perheyritys. Kansainvälisen tason vakaina toimijoina, toimimme alan suunnannäyttäjinä ja edelläkävijöinä sekä autamme yritystäsi kasvattamaan myyntiä ja kannattavuutta uusien innovaatioidemme ja asiantuntemuksemme avulla.

Olemme toimittaneet satojatuhansia näyttöjä yli kymmeneen maahan, ja vuoropalvelujärjestelmämme läpi kulkee päivittäin miljoonia asiakkaita. Me tarjoamme kattavan valikoiman ratkaisuja eri alojen toimijoille ja suunnittelemme tarkoin räätälöityjä kokonaisuuksia yhdessä asiakkaan kanssa alusta loppuun. Toteutamme vuoropalvelujärjestelmiä ja digitaalisia näyttöratkaisuja kokonaisvaltaisesti aina 3D-suunnittelusta ammattitaitoiseen asennukseen ja käyttöönottokoulutukseen. Helppo sisällönhallinta, tuotteiden yhteensopivuus ja yksilöity suunnittelu tekevät ratkaisuistamme markkinoiden parhaat.

Ota meihin yhteyttä >>